Jännittävyyksiä…

Tämän viikon perjantaina tuli pitkään odotettu päivä, kun Pablo pääsi taas koulukoiraksi. Ensi viikolla vietetään eläinten viikkoa ja otimme luokkani kanssa ikään kuin varaslähdön. Pablo on ollut lukukoirana koulussa aiemminkin – muistelisin, että muutaman kerrankin. Silti päivä oli pikkupojalle huisin jännittävä. Paljon lapsia yhtäaikaisesti ja kaikki kovin kiinnostuneita hänestä. Välitunnit olivat vaikeita, pihalla kun lenteli iiiiihania toinen toistaan isompia koripalloja. Kuinka mielellään olisi Pablo upottanut kolme kulmahammastaan niihin!

img_1594

Pablo suoriutui päivästä kaikkinensa hienosti. Osasi ottaa loppupäivästä jo ihan rennostikin. Viimeisellä oppitunnilla opiskelimme tietokoneluokassa ja Pablo sai sonninsudin järsittäväkseen (ihan siitä syystä, ettei hän mistään hetken mielijohteesta kävisi järsimässä luokan kymmeniä johtoja…). Skotit eivät ole sylikoiria, eivätkä välttämättä välitä ylitsevuotavista rapsutuksista kuten jotkut toiset. Otinkin Pablolle pari palloa mukaan ja lapset saivat päivän lopuksi heitellä palloa. Siinä oli vaan lapsilla hieman järkytystä, kun pallo olikin niiiiin kuolainen!!!!  😖 Koska Pablolta puuttuu se yksi kulmahammas, hän ei saa niin hyvin pidettyä sitä kuolanvirtaustaan aisoissa. Kaikki mitä hän pitää suussaan, kastuu aina ihan totaalisesti.

img_1551
Pablo kurkistaa omaa kuvajaistaan
img_1605
Pablo

Ronjan pylly vaikuttaa parantuneen. Kävimme pariin otteeseenkin kontrollissa. Ensimmäisen kontrollin jälkeen kuuria jatkettiin vielä tovi, mutta nyt kuuri on jo ohi. Vaihdoin Ronjan ruuan kotiruuasta hypoallergianappulaan, jotta kakat olisivat isompia ja rauhaset pääsisivät näin helpommin tyhjenemään. Olemme silti hieman varuillamme, että alkaako iho reagoida ruokaan. Kontrollikäynnillä Ronja pääsi toimimaan myös valokuvamallina ja kuva julkaistiin eläinlääkäri Valon blogissa. ☺️

img_1553
Snooki mietiskelee kannonnokassa

Eilen meillä oli vieraita ja vieraiden mukana kaksi isoa koiraa. Muut ottivat tilanteen rennosti ja leikkivät pihatarhassa, mutta Snookille tämä oli kova paikka. Jouduimme  sisällä Snookin rajaamaan aidalla keittiöön. Ja aina jos vieras koira lähestyi aitaa hän aloitti paniikinsekaiselta kuulostavan pelkoräkytyksen. Snookin unelmamaailma taitaa olla jonkinlainen umpiomaailma. Toisaalta lenkillä ne harvat vieraan koiran ohitustilanteet, joita täällä maalla tulee vastaan, menevät nykyään hyvin. Hänellä vaan taitaa mennä raja siinä, että omalle reviirille ei vieraan (uhka!!!) sovi tulla. Saa nähdä tuleeko tämä koskaan muuttumaan.

img_4977
Peppu

Pepulle pitäisi keksiä jotain yhteistä pientä aktiviteettia. Jotenkin tuntuu, että hän jää nyt vähän pienelle huomiolle. Pablo pääsee rally-tokoon ja Pablo pääsee kouluun… 😟 Pablo vaan sattuu olemaan se kaikkein rohkein ja sosiaalisesti luotettavin. Ehkä jossain vaiheessa voisin ottaa Pepunkin kouluun mukaan. Ihan vaan treenimielessä. Olemme Pepun kanssa pitäneet hiukan taukoa näyttelytreeneistäkin. Jotain täytyy keksiä!

img_4865

img_4689

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s